Kategoria-arkisto ‘Alien’

* Tilannekatsaus

Kirjoitettu 28.06.2011 - Ari. Kategoriassa Alien, Animaatio, Animalien, Koulu.


On taas vierähtänyt pieni ikuisuus viime päivityksestä, ja ehkä on aika antaa ihmisille kuvaa missä liikutaan. Ensinnäkin olen nyt viimeiset pari viikkoa viettänyt blogin suhteen lomaa, lähinnä inspiraation puutteen takia. Toivottavasti tilanne tulee muuttumaan lähiaikoina. Toisekseen minun oli tarkoitus tehdä lyhyt tiivistelmä viime kuun loppupuoliskon tapahtumista, mutta se jäi tekemättä. Joten paikataan tilanne sitten tässä.
Viime kuukausi tai viime kuun loppu oli äärimmäisen kiireinen. Sen lisäksi, että päätin osallistua alle 30-vuotiaiden sarjis albumi kilpailuun (ja osallistuminen meni tiukille), puski minulla päälle myös opiston loppuminen ja sitä edeltävä lopputyö.
Mitä tulee sarjakuvaan, todennäköisesti tulen painattamaan sitä pienen erän Helsingin sarjisfestareille, mutta informoin asiasta tarkemmin, kun moinen on ajankohtaista, sitten tulee enemmänkin infoa itse sarjakuvasta.

Ja sitten se lopputyö. Jotta tämä päivitys ei nyt ihan täydelliseksi romaaniksi mene, niin laitan sen tähän loppuun. Ja pikaisena perehdytyksenä kyseessä on animaatio, joka oli taas niitä kertoja, kun idea ei käytännössä ole läheskään niin helppo ja vaivaton, kuin miltä se paperilla näyttää. Kuten siis jo aiemmin mainitsin tämän lisäksi väsäsin sarjakuvaa, joten aika oli hyvin rajallinen ja myös editointiprosessi osottautui teknistenkin ongelmien takia äärimmäisen tuskalliseksi. Joten lopputulos on siis hieman köykäinen ja täynnä virheitä, mutta toisaalta nehän tuovat vain oman lisänsä animaatioon 😉

Tarkemmat infot voi lukea Youtubesta infolootasta, joten enää yhtään enempää venyttämättä, saanen esitellä…ANIMALIEN 3

Tagit: , , , , , , .



* Viikko paketissa

Kirjoitettu 16.04.2011 - Ari. Kategoriassa Alien, Koulu, Maalaus, Sarjakuvat, Stripit.


Heti alkuun torstain tapahtuma, joka itsessään oli hyvin vähäpätöinen, mutta tuntien kuluessa muuttui hyvinkin ärsyttäväksi.

 

Ja näköjään tussi tuli kuin tulikin toiselta puolen läpi, mutta tärkeimmät taitaa kuitenkin näkyä. Siltikin varmuuden vuoksi 2. paneelin puhekupla kertoo “Miks mulla soi Power Rangersien tunnari koko ajan päässä…?”

Extramainintana sanottakoon, että seuraava aamu alkoi myös samalla kaavalla.

Tulipas vähän turhankin epäselvää jälkeä…no hällä väliä. Teille jotka ette tiedä asiaa…kasvatin tässä ~2 kk suurella intohimolla ja tunteella varsin tuuhean ryteikön naamaa koristamaan, mutta tänään…karvoitus, R.I.P.

 

Ja sitten bonuksena muutama koulutyö.

Vanhempi ensin, ja ylläri pylläri siinä on Alien. Ite maalauksessa oli tarkoitus olla jokin soitin, ja tämän sorttinen idea tuli aluksi heitettyä sitten ihan vitsinä…

 

Ja sitten hieman uudempi. Ennen tätä käytiin Kuopion Luonnontieteellisessä museossa luonnostelemassa eläimiä, jonka jälkeen niistä piti valita jokin, jota käyttää lähtökohtana tähän maalaukseen.

Maalauksen varsinainen “tarina” on se, että tuo kotka on alla näkyvän viidakon valtaaman temppelin vartija, ja nyt se kyttää paikalle eksyneitä kuokkavieraita.

Tagit: , , , , , , .



* Kohti lomaa…

Kirjoitettu 3.03.2011 - Ari. Kategoriassa Alien, Koulu, Luokittelematon, Perspektiivi, Piirustus, Tuhertelua, Väritys.


Vaikkei loma alakaan, kun vasta huomenna, niin pitänee ottaa pieni varaslähtö ja tarjoilla viime viikon tuotoksia, jotka sisältävät pitkästä aikaa itse Alienin!

Giger teki kyllä upeaa työtä tämän eliömuodon kanssa, ja sen lisäksi, että Alien (tai Xenomorphi, päättäkää ite) on toimiva leffahirviö, on se myös äärimmäisen hauska piirrettävä, kokeilkaa vaikka itse!

Tuosta se lähti. Tarkoitus oli keskittyä enemmänkin taustaan, ja jättää etualalla oleva hahmo “aukoksi”, mutta kuitenkin korostaen siitäkin jotakin kohtaa (tässä tapauksessa tietenkin suu).

Tämä oli enemmänkin perinteisempi piirros, joskin päätarkoitus olikin perspektiivissä. Lähinnä siis, että on selkeä taustaelementti, ja jokin hahmo etualalla.

Sitten vaihdos itse kuningattareen. Tässä pääsin leikkimään hiilen ja veden kanssa.

Ja sitten yksi omia suosikkejani, vaikkei siinä kaikki onnistunutkaan ihan niin hyvin, kuin oli tarkoitus. Minun siis piti muokata hahmotelmaa, joka oli käytössä jo aiemmin, ja lisätä siihen väriä pastelleilla.

Ja vielä loppuun eilen tekemäni pikapiirros.

Vaikken aiemmin pahemmin hiilestä välittänyt, niin nyt pitää sanoa, että sehän on varsin hauska väline. Piti vaan oppia riehumaan sen kanssa 🙂

Tagit: , , , , , , .



* Pääsiäiset kaikille!

Kirjoitettu 2.04.2010 - Ari. Kategoriassa Alien, Facehugger, Pääsiäinen, Piirustus, Tuhertelua.




* Absurdia huumoria osa 2

Kirjoitettu 31.03.2010 - Ari. Kategoriassa Alien, Harjoitus, Koulu, Sarjakuvat.


Työn tulosta toiselta absurdin huumorin kurssilta. Tarkoitus oli valita joku idoli, sarjakuvien, elokuvien tms. alalta ja miettiä heidän “tyyli”, jota piti matkia omassa yhden sivun sarjakuvassa. Itse päätyin tuskaisan mietinnän jälkeen James Cameroniin, ja seuraava tuotos syntyi siitä. Tiedä sitten miten hyvin onnistuin vangitsemaan olennaisen Cameronin töistä.

Tagit: , , , , , , , .



* Animaliens

Kirjoitettu 24.03.2010 - Ari. Kategoriassa Alien, Animaatio, Animalien, Animaliens, Koulu.


Aikoinaan lupailin, kokeelliselle Animalien pätkälle jatkoa, ja vihdoin ja viimein sain sen verran aikaiseksi, että sen nettiin laitoin. Äänet siitä kyllä valitettavasti puuttuu, erinäisten syiden takia, enkä uskalla lupailla varmaksi, tuleeko niitä tähän ikinä sitten tehtyä.

Mutta jatko-osan pitäisi ainakin olla kaikin puolin parempi, ykkösosaan verrattuna. Animaatio on hitaampaa, valaistus on tummempi (ja toivottavasti enemmän tunnelmaa luova), hahmoja on enemmän, hahmoihin on panostettu enemmän jne. Ja tietysti jos ei muuta niin on tämä ainakin pidempi.

Tagit: , , , , , , .



* Alien

Kirjoitettu 6.02.2010 - Ari. Kategoriassa Alien, Luokittelematon, Tuhertelua.


Tälläista tällä kertaa. Tuli siis käytyä Tampereella Gigerin näyttelyä vilkuilemassa, ja hemmetin komeita teoksiahan siellä sitten tuli nähtyä.
Tämä sitten olikin tämmöinen illan/yön pikainen sutaisu, kun kovasti teki mieli piirtää. Ja mikäpä muu olisikaan osuvampi hahmo kuin ehkäpä se tunnetuin ulkoavaruuden ötökkä.
Tulipahan huomattua sekin, että Alien on näköjään hyvä valinta, kun haluaa vain piirtää/luonnostella jotain aikansa kuluksi, joten voitte varautua siihen, että alieneita tulee sivustolla pomppimaan myöhemminkin.

Tagit: , , , , , .





Arkisto

Recent Posts

  • Joulun tuplapaketti
  • Grow
  • Tilannekatsaus
  • Viikko paketissa
  • Haikarat

Pages

Linkit

August 2023
M T W T F S S
« Dec    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031