Kategoria-arkisto ‘Projekti’

* Joulun tuplapaketti

Kirjoitettu 23.12.2011 - Ari. Kategoriassa Huumori, Joulu, Piirustus, Projekti, Taivas.


Blogi on ollukin nyt koulusta johtuvan kiireen takia taas kuolleena sen puol vuotta, mutta mikäs parempi aika tehdä henkiinherätys kuin joulu! Joten siispä HYVÄÄ JA RAUHALLSTA JOULUA KAIKILLE!

 

Ja toisena tarjoilen joululahjaksi hieman hahmosuunnitelmaa alkavaa projektia varten…(ja jossain määrin uskonnollisen teemansa ansiosta sopii siis jouluun tämäkin 😉 )

Tagit: , , .



* Winds of Change

Kirjoitettu 29.01.2011 - Ari. Kategoriassa Harjoitus, Koulu, Luokittelematon, Maalaus, Piirustus, Projekti, Tuhertelua, Ulkoasu.


Kerrankin jotain mitä on tullut lupailtua myös piti paikkansa.

Eli sivusto koki pienoisen ulkonäöllisen muutoksen (eli muutamat kuvat vaihtui), huomattavimpana luonnollisestikin blogin “logo”. Sen syvällisempää merkitystä vaihdoksella ei ollut, vaan ajattelinpahan muuttaa ihan vaihtelun vuoksi, joskaan en kyllä kiellä etteikö niin postauksissa, kuin itse työn jäljessäkin olisi tapahtunut pienoista muutosta, joten sinänsäkin pienoinen muutos ei ole pahitteeksi.

Mutta myös toinen asia jota tuossa aiemmin viikolla lupailin oli myös se perinteisempi postaus. Tällä kertaa tarjolla olisi hieman tuoreempaa tuotantoa, ja myös aihepiiriltään yhtenäisempää tuotosta. Kaikki kuvat liittyvät toisiinsa, ja itseasiassa ne ovat osa samaa tarinaa, johon sain idean joku aika sitten, ehkäpä tunnistatte mikä aikaisemmin julkaistu piirros on ollut sarjan pohjana.

Tavoitteena olisi myös joskus saada aikaan tästä aiheesta ja tarinasta sarjakuva.

Ennen ja jälkeen…

Nämä kaksi kuuluvat tarinallisesti yhteen.

Tämä olikin sitten enemmän ehkä enemmän välityö. Tehty tussilla läpimärälle paperille, ja pakko sanoa, että tämä oli hyvä tapa pitää hauskaa ja “päästää itsensä vapaalle”. En juurikaan miettinyt miten tarkkaan perspektiivit tai viivat ylipäänsä menee, ja ehkäpä juuri siksi tämä toimiikin näinkin hyvin.

Tagit: , , , , , , .



* Satunnaista

Kirjoitettu 17.09.2010 - Ari. Kategoriassa Huumori, Luokittelematon, Päiväkirja, Piirustus, Projekti, Sarjakuvat, Tuhertelua.


Ensiksi pikainen luonnos parin viikon takaa, kun vihdoin ja viimein tuli kokeiltua kesällä ostamiani harmaita tusseja.

Toinen luonnos, joka mahdollisesti tulee esiintymään tulevassa sarjakuvassa, mikäli saan koottua siihen tarinan kasaan. Tämä onnistui varsinkin mukavasti, ottaen huomioon että se tuli tehtyä aika nopeasti tuskaisen pitkällä junamatkalla Helsingin sarjisfestareille. Tosin tästä tuli vähän enemmän natsimainen kuin oli alunperin tarkoitus…

Sitten hieman satunnaisempaa ja oudompaa settiä, viime viikonlopulta. Ad campaign 2:n idea tosin on ollut olemassa jo ainakin pari kuukautta, mutta vasta nyt sain senkin piirrettyä.

Tagit: , , , , , , , .



* Projektihahmoja numero 2

Kirjoitettu 15.01.2010 - Ari. Kategoriassa Projekti, Tuhertelua.


Vuorossaan olisi jälleen pidemmän projektini (pää)hahmoja. Tällä kertaa vuorossa olisi Nemesis (jep, tosi omaperäinen nimi, mutta se saattaa vielä muuttua…), jotakuinkin helpohkosti hermostuva naispuolinen ritari.

Pakko sanoa, että on suosikkini koko ryhmästä, ainakin mitä hahmojen piirtämiseen tulee.

nemesis_net

Tagit: , , .



* Wall-E ja pitkää projektia…

Kirjoitettu 10.01.2010 - Ari. Kategoriassa Koulu, Projekti, Sarjakuvat, Tuhertelua.


Aika taas tunkea tännekin jotain, kun vihdoin taas tuli saatua parit tuherrokset valmiiksi.

Ensiksi, viikon tehtävä, jossa siis piti tiivistää yhden suosikkianimaationsa olennaisin idea yhteen sivuun. Valintani oli tuskallisen mietinnän jälkeen Wall-e, jonka tiivistäminen oli suhteellisesta helppoudesta huolimatta tuskallisen hankalaa.

Wall-e_netti

Ja toisena pientä ekstraa pikaisen luonnoksen muodossa. Kyseessä on yksi, edelleen nimettömän pitkän sarjiksen päähahmoista, jonka olen näillä näkymin ristimässä Aeneakseksi (ajottain häntä kutsutaan myös Komentajaksi).

Aeneas_netti

Tagit: , , , , , , , .



* Väriharjoituksia part 2

Kirjoitettu 29.11.2009 - Ari. Kategoriassa Koulu, Projekti, Sarjakuvat, Väritys.


Lisää viikolla tehtyjä väritysharjoituksia.

väriharjoitus2_valojavarjo

Näihin harjoituksiin piti käyttää samoja värejä, kuin mitä edellisissä harjoituksissa käytettiin, mutta nyt tarkoituksena oli keskittyä eri asioihin.

Tässä tarkoituksena oli saada valo ja varjo eroteltua värien avulla, ja lopputulos oli näiden harjoitusten paras, ja muutenkin yllättävän toimiva väriyhdistelmä. Varsinkin viimeisessä ruudussa värit ovat onnistuneet, ja sain ruudusta lähestulkoon sellaisen, kuin olin sen aina kuvitellutkin näyttävän.

väriharjoitus2_realismi

Sitten tarkoituksena oli tehdä väreistä osa tarinaa, saada sillä taivaaseen lisää eloa, korostaa materiaaleja yms.

Ja vaikka värien puolesta tämäkin menettelee ei se oikein iskenyt, kuten ensimmäinen.

väriharjoitus2_muoto

Ja vielä viimeinen. Tässä oli tarkoitus hakea muotoja värien avulla, sekä pyrkiä muutenkin rentoon värittämiseen.

Tämä meni näistä kaikkein eniten No-Brainer-vaihteella, enkä oikein tiennyt mitä olin tekemässä, kunhan tussailin ja siitä syystä en tästä värityksestä kummemmin pidä, vaan tulipahan kuitenkin tehtyä.

Tagit: , , , , , .





Arkisto

Recent Posts

  • Joulun tuplapaketti
  • Grow
  • Tilannekatsaus
  • Viikko paketissa
  • Haikarat

Pages

Linkit

August 2023
M T W T F S S
« Dec    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031