Tagiarkisto ‘Väri’

* Grow

Kirjoitettu 16.07.2011 - Ari. Kategoriassa Harjoitus, Luokittelematon, Piirustus.


Pienoinen parannus inspiraatiokatoon…

Perimmäisin tarkoitus oli vain treenata käden piirtämistä, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Tagit: , , , , .



* Viikko paketissa

Kirjoitettu 16.04.2011 - Ari. Kategoriassa Alien, Koulu, Maalaus, Sarjakuvat, Stripit.


Heti alkuun torstain tapahtuma, joka itsessään oli hyvin vähäpätöinen, mutta tuntien kuluessa muuttui hyvinkin ärsyttäväksi.

 

Ja näköjään tussi tuli kuin tulikin toiselta puolen läpi, mutta tärkeimmät taitaa kuitenkin näkyä. Siltikin varmuuden vuoksi 2. paneelin puhekupla kertoo “Miks mulla soi Power Rangersien tunnari koko ajan päässä…?”

Extramainintana sanottakoon, että seuraava aamu alkoi myös samalla kaavalla.

Tulipas vähän turhankin epäselvää jälkeä…no hällä väliä. Teille jotka ette tiedä asiaa…kasvatin tässä ~2 kk suurella intohimolla ja tunteella varsin tuuhean ryteikön naamaa koristamaan, mutta tänään…karvoitus, R.I.P.

 

Ja sitten bonuksena muutama koulutyö.

Vanhempi ensin, ja ylläri pylläri siinä on Alien. Ite maalauksessa oli tarkoitus olla jokin soitin, ja tämän sorttinen idea tuli aluksi heitettyä sitten ihan vitsinä…

 

Ja sitten hieman uudempi. Ennen tätä käytiin Kuopion Luonnontieteellisessä museossa luonnostelemassa eläimiä, jonka jälkeen niistä piti valita jokin, jota käyttää lähtökohtana tähän maalaukseen.

Maalauksen varsinainen “tarina” on se, että tuo kotka on alla näkyvän viidakon valtaaman temppelin vartija, ja nyt se kyttää paikalle eksyneitä kuokkavieraita.

Tagit: , , , , , , .



* Kohti lomaa…

Kirjoitettu 3.03.2011 - Ari. Kategoriassa Alien, Koulu, Luokittelematon, Perspektiivi, Piirustus, Tuhertelua, Väritys.


Vaikkei loma alakaan, kun vasta huomenna, niin pitänee ottaa pieni varaslähtö ja tarjoilla viime viikon tuotoksia, jotka sisältävät pitkästä aikaa itse Alienin!

Giger teki kyllä upeaa työtä tämän eliömuodon kanssa, ja sen lisäksi, että Alien (tai Xenomorphi, päättäkää ite) on toimiva leffahirviö, on se myös äärimmäisen hauska piirrettävä, kokeilkaa vaikka itse!

Tuosta se lähti. Tarkoitus oli keskittyä enemmänkin taustaan, ja jättää etualalla oleva hahmo “aukoksi”, mutta kuitenkin korostaen siitäkin jotakin kohtaa (tässä tapauksessa tietenkin suu).

Tämä oli enemmänkin perinteisempi piirros, joskin päätarkoitus olikin perspektiivissä. Lähinnä siis, että on selkeä taustaelementti, ja jokin hahmo etualalla.

Sitten vaihdos itse kuningattareen. Tässä pääsin leikkimään hiilen ja veden kanssa.

Ja sitten yksi omia suosikkejani, vaikkei siinä kaikki onnistunutkaan ihan niin hyvin, kuin oli tarkoitus. Minun siis piti muokata hahmotelmaa, joka oli käytössä jo aiemmin, ja lisätä siihen väriä pastelleilla.

Ja vielä loppuun eilen tekemäni pikapiirros.

Vaikken aiemmin pahemmin hiilestä välittänyt, niin nyt pitää sanoa, että sehän on varsin hauska väline. Piti vaan oppia riehumaan sen kanssa 🙂

Tagit: , , , , , , .



* Vanhempia koulutöitä

Kirjoitettu 26.01.2011 - Ari. Kategoriassa Koulu, Luokittelematon, Maalaus.


Kuten otsikkokin sen jo sanoo. Päivityksen vuoksi (ja muutenkin) laittaa tarjolle ennen joulua tekemiäni maalauksia.

Nämä kaksi kuuluukin sitten ns. samaan pakettiin. Alempi on lähestulkoon sama kuva kuin ylempi, mutta “realistisemmin” tehtynä. Alempaan minun pitikin tutkia ylempää ja miettiä millainen tilanne siinä on kyseessä, ja maalata sitten se tilanne. Ja alempi on siis lopputulos.

Mutta sitten…ehdottomasti yksi omista suosikeistani. Lähdetään siitä liikkeelle, että en ole ikinä pahemmin hevosia piirrellyt saati maalannut, joten olenkin erittäin yllättynyt miten hyvin onnistuin tässä. Itse tehtävänanto olikin, se että meidän piti kuvata mitä hevonen meille tarkoittaa, mitä siitä tulee ensimmäisenä mieleen. Ja minulla ei siis pahemmin kokeusta hevosista ole, joten päätin sitten lisäillä mukaan mytologiaa. Joten tässä minun kuvaus siitä mitä tapahtuu, kun hevonen kohtaa Sleipnirin (joka siis on Odinin hevonen).

Ja tähän loppuun vielä…jos kaikki menee niinkuin pitää niin loppuviikosta (mahdollisesti jo perjantaina) tulee ainakin normaali postaus, mutta toivon mukaan myös jotain muuta tapahtumaa olis luvassa…

Tagit: , , , .



* Vanhuus

Kirjoitettu 7.11.2010 - Ari. Kategoriassa Huumori, Luokittelematon, Makaaberi, Piirustus.


Totuus elämästä.Olitpa kuka/mikä hyvänsä ja teitpä mitä tahansa, sinusta tulee aikanaan vanha.

Ja vielä loppuun pieni extra.  Aikaisemmin viikolla tuli vihdoin nähtyä Final Fantasy 7 Advent Children Complete, ja sen myötä tuli hirveä himo piirtää siinä esiintyvä Bahamut Sin. Lisäksi se oli pitkästä aikaa valmiiksi saamani piirustus, jonka olen tehnyt vapaa-aikanan.

Tagit: , , , , .



* Illan erikoinen

Kirjoitettu 22.09.2010 - Ari. Kategoriassa Harjoitus, Luokittelematon, Piirustus, Tuhertelua.


Maailman vahvin nalle tällä kertaa. Tämä oli lähinnä testi itselle, kun halusin kokeilla osaanko piirtää Nallen enää ulkomuistista, samalla oli hyvä hetki harjoitella piirtopöydällä piirtämistä.

Tagit: , , , , , .



* Tyhjyys sivu 1

Kirjoitettu 8.07.2010 - Ari. Kategoriassa Luokittelematon, Maalaus, Piirustus, Sarjakuvat, Tuhertelua, Tyhjyys, Väritys.


Tjaahas, “lomat” on nyt väliaikaisesti vietetty, ja kaikilta kiireiltä olen vihdoin saanut myös jotain aikaiseksikin. Eli tästä lähtisi käyntiin kuuden sivun mittainen tarina, jota olisi tarkoitus postittaa sivu/viikko tahtia. Tämä tuotos on samalla pienoinen kokeilu, nähdäkseni miten onnistun akryylimaalien kanssa tämän sarjakuvan tekemään.

Tagit: , , , , , .



* Muailman vittumaesin nalle esittäytyy

Kirjoitettu 11.05.2010 - Ari. Kategoriassa Harjoitus, Huumori, Koulu, Luokittelematon, Muailman vittumaesin nalle, Piirustus, Tuhertelua, Väritys.


Viime viikolla Mari Ahokoivu kävi pitämässä kurssia, jossa tarkoituksena oli luoda hahmolähtöinen sarjakuva. Aluksi meidän täytyi suunnitella hahmo ja sen jälkeen työstää sitä, ja lopulta tehdä sarjakuva hahmon pohjalta. Itselle hahmo oli jo valmiina, ja nähtävissä edellisessä postauksessa, nyt täytyi vain muokata hahmosta oma versioni.

Tagit: , , , , , , , , .



* Taidetta

Kirjoitettu 23.04.2010 - Ari. Kategoriassa Huumori, Koulu, Luokittelematon, Sarjakuvat, Tuhertelua, Väritys.


Ville Pirinen kävi vetämässä meille kurssin taidesarjakuvasta, ja nyt olisi sitten tuon 1½ viikon tuotoksia tarjolla.

Ensimmäinen aihe oli abstrakti sarjakuva, joka ei varsinaisesti saanut esittää mitään, mutta sisältäisi silti tarinan.

Toinen tehtävä oli kollaasityylinen sarjakuva, jossa hankimme kasan sarjakuvia, joita leikkelimme ja liimailimme yhteen uusiksi tuotoksiksi.

Ja viimeisimpänä, ehkäpä hauskin tehtävä kaikista, eli muuten vaan hyvä sarjis, jossa piti kuitenkin kokeilla tarinan rakenteella. Itse päädyin sitten testaamaan käänteistä kerrontaa, eli tarina menee lopusta alkuun.

Ja näin ylimääräisenä sivuhuomiona, idea lähti ihan vaan lukemalla vanhoja Maailman vahvin nalle – sarjakuvia, joissa nalle (ja satunnaisesti muutkin) osasivat olla melekoisia mulukkuja.

Tagit: , , , , , .



* Lauantai-illan tuska

Kirjoitettu 28.03.2010 - Ari. Kategoriassa Makaaberi, Piirustus, Tuhertelua, Väritys.






Arkisto

Recent Posts

  • Joulun tuplapaketti
  • Grow
  • Tilannekatsaus
  • Viikko paketissa
  • Haikarat

Pages

Linkit

August 2023
M T W T F S S
« Dec    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031