Kuukausiarkisto October, 2009

* Utopiaa

Kirjoitettu 15.10.2009 - Ari. Kategoriassa Sarjakuvat.


Jaahas, jos taas vaihteeksi lisäisi tännekin jotain. Ja lisää vapaaehtoisia sarjakuvia tarjolle, aiheella Utopia. Hermothan tämän kanssa meni, eikä idean saanti kahden sivun tarinaan ollutkaan niin helppoa, kuin alunperin luulin, mutta sainhan tuohon haluamani kaltaisen tarinan lopulta kyhättyä.

Ari_utopia_netti

Ari_utopia2_netti

Tagit: , , , .



* Vaihtoehtoja

Kirjoitettu 4.10.2009 - Ari. Kategoriassa Koulu, Tuhertelua.


Elikkäs, ajattelin nyt antaa päivänvaloa, eräälle piirrokselle, jota ajattelin pari-kolme viikkoa sitten käyttää meille annetussa kuvitusharjoituksessa, mutta jossa kuitenkin päädyin käyttämään toista ideaani.

Aiheena meillä oli “Coca-Cola luopuu eläinkokeista”, ja laitan tähän nyt molemmat kuvitukset, jotka tein. Ensiksi tuleva on se “varsinainen” kuvitus, joka sitten tuli esille koulumme Orja blogiinkin ja toisena sitten tulee alkuperäinen ideani, joka nyt siis saa ensiesiintymisensä luokkamme ulkopuolella…

ari_kolamikki_netti

kokisrotta

Valinta näiden kahden välillä oli varsin hankala, sillä tämä jälkimmäinen on selkeämpi, lähinnä kokonsa ansiosta, joten tässä nuo lippikseen kiinnitetyt kokikset näkyvät paremmin, kuin mitä Mikki versiossa, mutta silloin tuo Mikki kuva tuntui ideana paljon, noh, herkullisemmalta, joten valinta kohdistui silloin siihen. Tiedäppä sitten oliko valinta oikea vai ei, mutta tällä kertaa mentiin näin. Pidän kuitenkin molemmista teoksistani, joskin lähestulkoon täysin eri syistä, mutta onhan se hyvä välillä olla useampi eri vaihtoehto…

Ja tosiaan…ennenkuin unohtuu, skanneri oli näköjään lisännyt omat tuhroksensa tuohon rottakuvan oikeaan reunaan, joten pahoittelut siitä, jos se jotakuta häiritsee…

Tagit: , , , , , , .



* Suosikki vs. inhokki

Kirjoitettu 1.10.2009 - Ari. Kategoriassa Koulu, Sarjakuvat.


Elikkäs, tehtävänähän oli valita suosikki ja inhokki sarjakuva, joista piti sitten tehdä esitelmä/kritiikki sarjakuvamuodossa. Haasteeksi (suosikin ja inhokin valinnan lisäksi) muodostui sivumäärä (1 sivu molemmille). Oli hankalaa keksiä, kuinka sivuun saa mahdutettua, miksi tykkää tai ei tykkää ko. sarjakuvasta, sekä antaa kuvaa millaisesta teoksesta on kyse.

Lopulta aikakin jo alkoi loppumaan, joten inhokkisarjis ei saanut aivan samanlaista panostusta, kuin suosikkisarjis…

Ja suosikkina minulla oli Alan Mooren ja Eddie Cambellin Helvetistä, ja inhokkina “kauhu” tarinoita sisältävä Verta ja väristyksiä.

Helvetistä

Verta-ja-väristyksiä

Tagit: , , , , , .





Arkisto

Recent Posts

  • Joulun tuplapaketti
  • Grow
  • Tilannekatsaus
  • Viikko paketissa
  • Haikarat

Pages

Linkit

October 2009
M T W T F S S
« Sep   Nov »
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031