Kuukausiarkisto February, 2010

* Ensimmäinen osa lapsuutta

Kirjoitettu 28.02.2010 - Ari. Kategoriassa Koulu, Sarjakuvat.


Joo…vihdoin ja viimein laittaa harjoitustöitä parin viikon takaa esille. Elikkäpä Petteri Tikkasen vetämän kurssin aikana tuli väännettyä 12 lapsuuteen liittyvää harjoitusta, ja itse ajattelin tuolloin kokeilla eri välineitä ja tyylejä, joilla sarjakuvat teen ja jotkin harjoituksista on myös suhteellisen nopeasti tehty, joten jälki osaa olla suttuistakin paikoitellen.

Tässä tehtävänä oli tehdä sarjakuva jostakin asiasta, jonka liitti lapsena aikuisuuteen.

Tehtävä oli tehdä sarjis lelusta, josta piti lapsena ja lelusta, josta pitää nykyään. Muutama ruutu loppupuolelta osottautui vaikeaselkoiseksi, joskin moni myös ymmärsi mistä sarjakuvassa oli kyse. Eli Batmanin heittäessä pukunsa pois, se muuttuu seinällä pidettäväksi luurangoksi.

Aihe oli tehdä sarjakuva tilanteesta, kun lapsena toivoi olevansa aikuinen.

Tässä tarkoituksena oli tehdä omista vanhemmistaan lapsia ja kuvata heidän hyvät ja huonot puolet.

Tagit: , , , , , .



* Alien

Kirjoitettu 6.02.2010 - Ari. Kategoriassa Alien, Luokittelematon, Tuhertelua.


Tälläista tällä kertaa. Tuli siis käytyä Tampereella Gigerin näyttelyä vilkuilemassa, ja hemmetin komeita teoksiahan siellä sitten tuli nähtyä.
Tämä sitten olikin tämmöinen illan/yön pikainen sutaisu, kun kovasti teki mieli piirtää. Ja mikäpä muu olisikaan osuvampi hahmo kuin ehkäpä se tunnetuin ulkoavaruuden ötökkä.
Tulipahan huomattua sekin, että Alien on näköjään hyvä valinta, kun haluaa vain piirtää/luonnostella jotain aikansa kuluksi, joten voitte varautua siihen, että alieneita tulee sivustolla pomppimaan myöhemminkin.

Tagit: , , , , , .



* Animaatiota osa 1

Kirjoitettu 3.02.2010 - Ari. Kategoriassa Animaatio, Animalien, Koulu.


Elikkäs aikaansaannos parin viikon takaa. Kyseessä oli ensimmäinen muovailuvaha animaationi, joten sinänsä olen lopputulokseen tyytyväinen, mutta siltikin animointi on hieman liian nopeaa. Kuitenkin tarkoitus oli panostaa valaistukseen ja tunnelmaan ylipäänsä, ja onneksi ne toimivatkin lähestulkoon toivotusti. Ja olihan tämä täydellinen harjoitus jatko-osaa varten, josta myöskin tuli joka osa-alueella parempi.

Jatko-osan postailen tänne myöhemmin, kunhan ehdin tiedostoa pienentelemään ja laittamaan sen youtubeen. Mutta sitä ennen nauttikaa tästä 19 sekunin pätkästä.

Tagit: , , , , .



* Musiikkisarjis

Kirjoitettu 1.02.2010 - Ari. Kategoriassa Koulu, Sarjakuvat, Väritys.


Eipä ole tätäkään tullut päiviteltyä kiireisten viikkojen takia, mutta jospa tuota nyt ehtisi sitäkin tekemään.

Aloitetaan viikon takaisella Ville Pirisen kurssilla tekemälläni sarjakuvalla, jossa piti kuvata jonkun bändin elämänkerrasta jotain tapahtumaa, sekä tietenkin kuvata soittamista.

Lopulta päädyin yhteen omista suosikeistani, Rammsteiniin, ja yhden tapahtuman sijaan tuli oikeastaan kerrottua nopeasti koko elämänkerta.

Tagit: , , , , , , .





Arkisto

Recent Posts

  • Joulun tuplapaketti
  • Grow
  • Tilannekatsaus
  • Viikko paketissa
  • Haikarat

Pages

Linkit

February 2010
M T W T F S S
« Jan   Mar »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728