Väriharjoituksia part 1

28.11.2009 - 19:25 / Ari.


väriharjoitus_4väriä

Ensimmäinen tämän viikkoisista väriharjoituksista. Meidän piti tehdä neljän värin värikartta itsellemme, jostakin sarjakuvasta, joita meille annettiin. Itse pöllin värini vanhoista Mustanaamio tarinoista.

Ja kuten huomata saattaa lopputulos oli varsin karmaiseva, eikä värit kyllä sopineet Utopia tarinaani ollenkaan, joskin keskellä oleva kaupunkimaisema toimii paremmin, kuin uskalsin toivoakaan.

väriharjoitus_3väriä

Seuraavaksi, meidän tuli valita yksi lämmin, yksi kylmä ja yksi neutraali väri. Päätin myös testata vesivärejä, vaikken niistä koskaan ole pahemmin välittänytkään. Jälleen sävyttäminen oli melkoista tuskaa, mutta lopputulos on varsin siedettävä, jo pelkästään paljon sopivamman värimaailman ansiosta.

väriharjoitus_2väriä

Ja tiistaipäivän viimeisenä, tuli kahden värin harjoitus, johon piti valita lempiväri ja väri jota inhoaa. Ja en nyt varsinaisesti inhoa pinkkiä, mutta en oikein osaa keksiä sille mitään suurempaa käyttöä.

Siitäkin huolimatta tämä on mielestäni kolmikon onnistunein väritys, tai ainakin sitä oli hauskin tehdä. Värit toimivat yllättävän hyvin keskenään, ja koska käytössä oli vain kaksi väriä, niin oli helpompaa päättää mitä kummallakin värillä on tekemässä.

Kategoria: Koulu, Sarjakuvat, Väritys.
Tagit: , , , ,



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Arkisto

Recent Posts

  • Joulun tuplapaketti
  • Grow
  • Tilannekatsaus
  • Viikko paketissa
  • Haikarat

Pages

Linkit

November 2009
M T W T F S S
« Oct   Dec »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30